Saturday 31 March 2018

Mani & Lola maaliskuu 2018

Mukavaa lauantaita ja pääsiäistä! Tänään esittelen teille taas yhden kivan boksin. Joku ehkä muistaa, että olen aikaisemmin tilannut kahta kynsiboksia, Meeboxia ja Nailboxia. Näistä Nailbox lopetti toimintansa viime vuonna, ja sen "jäämistön" osti Nail Polish Direct. Nailboxin tuhkasta nousi sitten NPD:n käsissä paranneltu versio, joka kantaa nimeä Mani & Lola. Olen seurannut näiden boksien sisältöä suurella mielenkiinnolla, ja ne ovat kyllä olleet aika hyviä! Sitten tuli tietenkin taas houkutteleva tarjous vastaan, ja sorruin lopulta tilaamaan itsellenikin tämän boksin. Mitä siitä, ettei mulla todellakaan ole tällä hetkellä aikaa kynsiasioille..

Mustavalkoinen laatikko on mielestäni tosi tyylikäs.


Ja katsokaa miten ihana silkkipaperi!


Päällimmäisenä paketissa oli Mani & Lolan logolla varustettuja muistilappuja ja niiden alla kolme matkakokoista OPIn Avojuice-käsirasvaa, jotka olivat "äitienpäivälahja", siis se tarjous, jonka ansiosta tilasin koko boksin. Täällä vietetään tosiaan äitienpäivää maaliskuussa, briteille ei riitä se, että ajetaan väärällä puolella tietä, vaan tässäkin asiassa pitää olla jotenkin erilainen kuin muut.. *silmienpyörittelyä*


Seuraavaksi boksista paljastui OPIn Avoplex-käsirasva. Mulla on ollut Avoplex-kynsinauhaöljy ja se oli tosi hyvää, joten odotan paljon myös tältä voiteelta. Mun kynsinauhat ja sormenpäät onkin tällä hetkellä ihan kuivat ja jopa halkeilevat, joten katsotaan oisko tästä apua.

Sitten kaivoin mustan paperisilpun sisältä peräti neljä täysikokoista kynsilakkapulloa; Orlyn Breathable-sarjaan kuuluva hemppis vaaleanpunainen Sheer Luck, joka pullonkyljen mukaan ei tarvitse alus- eikä päällyslakkaa, Cuccion vaaleanharmaa Quick As A Bunny, OPIn kirkkaan oranssi Toucan Do It If You Try ja China Glazen Pretty Fit, joka on taas näitä sävyjä, joista ei oikein tiedä onko se pinkki vai violetti. Pikaisella kiekkoswatchauksella kaikki peittivät tosi hyvin jo yhdellä kerroksella, jopa vaalea Orly, josta paljastui myös nättiä kultaista shimmeriä. Siinä on myös tosi hyvä leveä sivellin, onkohan kaikissa Orlyissa nykyään tämmöinen? En ole ostanut Orlya pitkään aikaan.

Suureksi hämmästyksekseni silppuun oli piiloutunut vielä Essien aprikoosinen kynsinauhanpoistoaine. 150-millinen pullo kestää varmasti ikuisuuden, toivotaan että tää on hyvää kamaa. Onko joku kokeillut?

Mani&Lola-boksin hinta on 14-20 puntaa kuussa, riippuen miten pitkäksi aikaa tilaa, ja kolmisen puntaa posteja päälle. Mitäs ootte mieltä boksista? Tilaisitko itse?

1 comment: